Avoimet ovet paloasemalla su 24.11. klo 10-14

Heinäjoen koulun Joulumyyjäisten yhteydessä on mahdollista tutustua VPK:n asematiloihin, kalustoon ja toimintaan sunnuntaina 24.11. klo 10.00-14.00.

Palokuntanuoret alueleirillä Mallinkaisilla

Hämeenlinnan alueen palokuntanuoret kokoontuivat viime viikonloppuna perinteiselle alueleirille Mallinkaisten leirialueelle. Leirin aiheena oli tällä kertaa käden taidot ja jokaisella leiriläisellä olikin tuliaisina leirillä itse tehty linnunpönttö. Heinäjoen VPK:n nuorilla oli sen lisäksi tuomisinaan myös aluekilpailun voitto alle 14-vuotiaiden sarjassa sekä parhaan ryhmänjohtajan palkinto.

Nuorten kouluttajina ja huoltajina toimivat Jarkko Lehtinen ja Jesse Kohtala. Heille suuri kiitos nuorten hyvästä huolenpidosta leiriviikonlopun ajan.

 

Aluekilpailunvoitto2019_pelkkä

Nuoriso-osasto kesäleirillä Tarusjärvellä

Palokunnan nuoriso-osasto osallistui HPL:n järjestämälle Liekki 2019 -kesäleirille Padasjoen Tarjusjärvellä kuluneella viikolla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun osasto osallistui leirille näin isolla porukalla. Leirin ohjelmaan kuului koulutusta eri kurssien muodossa sekä luonnollisesti leirikaste ensimmäistä kertaa leirille osallistuville.

Defibrillaattorit Janakkalan sopimuspalokuntien sammutusautoihin

vpkJanakkalan sopimuspalokunnat hankkivat omarahoitteisesti sydäniskurit eli defibrillaattorit käyttöönsä kuluneella viikolla. Laitteiden luovutus ja käyttökoulutus järjestettiin perjantaina 30.11.2018 yhteisenä kaikille laitteen hankkineille palokunnille Koljalan paloasemalla. Varsinaisten laitteiden lisäksi palokunnat hankkivat harjoituslaitteen yhteiseksi kolmelle palokunnalle, jotta sydäniskurin käyttöä voidaan harjoitella luontevasti.